Olen syönyt masennuslääkettä 15-vuotiaasta, eli kuusi vuotta. Olenko saanut siitä apua? En tiedä.
En osaa sanoa, miten voisin ilman sitä - mutta en ole vielä uskaltanut kokeilla sen lopettamistakaan. Olen ollut masentunut 12 -vuotiaasta eli en edes muista, millaista ilman sitä olisi.
Osastohoidon alussa, 2010 syksyllä, aloitin Seronilin, joka kuitenkin sivuvaikutuksiensa takia vaihdettiin pian Venlafaxiniin (jota ei edes suositella alle 18-vuotiaille - olisinpa silloin osannut kyseenalaistaa lääkäriä...)
Pidemmän aikaa olen pohtinnut lääkkeen hyötyä ja sitä, syönkö sitä turhaan - tai voisinko saada jostain muusta lääkkeestä enemmän apua. Lääkärin ehdotuksesta ja jonkin aikaa mietittyäni
päätimme kokeilla Venlafaxinin vaihtoa toiseen lääkkeeseen. Nyt olen vähentänyt annosta todella
hiljalleen: 150mg kapselista vähentänyt yhden 12,5mg tabletin aina muutamien viikkojen välein ja olen tähän asti välttynyt vieroitusoireista. Viime torstaina 150mg kapselit kuitenkin viimen loppuivat, joten hain kuukauden satsin 75mg:n lääkkeitä ja nyt, nyt ne vieroitusoireet kai iskivät. Viime päivät ahdistus on ollut aivan järkyttävää. Olen syönyt muutaman päivän aikana Opamoxeja enemmän kuin viimeisten viikkojen aikana yhteensä, itkenyt, pelännyt yksin kotona oloa, ahdistunut kun en tiedä miten kuluttaisin päiväni, kironnut vieläkin huonompaa keskittymiskykyä, nähnyt painajaisia, oksentanut melkein joka päivä, nauttinut kivusta ja pelännyt, että tämä vain pahenee.
Joten niin, kai olen saanut lääkkeestä apua. Toivottavasti tämä vaihtaminen kuitenkin kannattaa.
Paino 50.7 kg - 1,1 kiloa vähemmän, mutta silti aivan aivan liikaa.
Miten sun anoreksia alkoi? mua on alkanut pelottaa että sairastun...
VastaaPoistaTosi vaikea sanoa, mutta sairastuin samoihin aikoihin masennukseen ja aloin inhoamaan itseäni ja kuvittelin, että olisin koulussa hyväksytympi laihempana.
PoistaMitä oireita sulla on, minkä ikäinen oot? Kannattaa ehdottomasti hakea apua ennen, kuin tilanne menee pahemmaksi - anoreksiassa ei koskaan voi olla liian vähän sairas apua saadakseen (vaikka mieli toisin sanoisikin).
No mulla ahdistaa syöminen välillä ja pienikin määrä turvotusta esim. tuntuu hirveältä lihomiselta. Sitten myös oon alkanut valitsemaan mahdollisimman keveitä aterioita ja laskemaan kaloreita, vaikka oon asteikkojen mukaan normaalipainoinen. Oon jo 19-vuotias, eli kuitenkin jo sen verran kypsä että en ehkä sairastu niin herkästi kuin nuorempi, jos nyt niin voi ajatella. Mutta tarkkailen ja katson sitten hakeudunko hoitoon. Kiitos, kun vastasit.
VastaaPoistaTahtoisitko muuten joskus kirjoittaa vaikka vähän pidemmän postauksen sairautesi etenemisestä, eri vaiheista, eri oireista, ylä- ja alamäistä? Vaikka vuosi kerrallaan postaussarjana. Kiinnostaisi paljon!