yksin

Tämä teksi on useamman päivän aikana kirjoitettu ja sekava, pahoittelen.

T y h j ä    o l o . 

Viisi kuukautta kaukosuhdetta ja se tuntuu jo ensimmäisten neljän vuorokauden jälkeen toivon vain,
että tämä helpottaa ajan kanssa. Perjantaina saatoin poikaystäväni junaan ja jo Rautatieasemalla itkin
parikymmentä minuuttia, ennen kuin naama punaisena pystyin kävelemään bussiin.
Yöksi jätin valot ja radion päälle ja yritettiin laittaa viestejä aina, kuin internetyhteys vain löytyi.

Seuraavana aamuna kysyin, josko pikkusiskoni haluaisi tulla meille (tai nyt mun luo?) yökylään ja
onneksi tulikin! Aamu ja päivä meni itkeskellessä ja ahdistuksessa, skypeyhteys pätki ja ikävä tuntui
musertavalta. Nähtiin siskon kanssa neljän jälkeen ja tehtiin kaalilaatikkoa, kävin saunassa ja oli
kivaa. Söin sipsejä ja karkkejakin jonkin verran ilman huonoa omaatuntoa.

 Seuraavana päivänä sisko lähti kuitenkin suht aikaisin ja hyvä fiilis katosi heti, kun ovi paukahti kiinni. Itketti ahdisti pelotti. Suunnitelmissa oli lähteä ulos pyöräilemään, mutta romahdin eteisessä ja olo oli todella lohduton. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi rauhoittavaa. Kuminauhojen iskemistä käsivarsille. Taas itkua, miten paljon olenkaan itkenyt viime päivien aikana! Lopulta sain lähdettyä
ulos melkein kahdeksi tunniksi jahtaamaan pokemoneja. Illalla äiti tuli miesystävänsä kanssa ennalta
 sovitusti tuunailemaan yhtä huonekalua. Kysyin haluaisivatko hekin kaalilaatikkoa (jotta saisin
itsekin syötyä) mutta ei. Heidän ollessa eteisessä jo kengät jalassa lähdössä, iski ahdistus taas
hyökyaaltona päälle. En selviä. Onneksi äiti huomasi sen ja sai painostettua mua lähtemään mukaan.

Olin siis maanantai-iltaan asti siellä, mutta tiistaiaamun lääkäriajan takia halusin yöksi kotiin - lyhyempi matka, ja pakkohan mun on opetella selviämään. Pelkäsin ahdistuksen iskevän taas,
mutta sitä ei onneksi kuitenkaan tullut ja sain nukuttua yön ihan kohtalaisesti.

Eilen meni sitten syömisten kanssa joko hyvin tai huonosti. Heräsin seitsemältä, jotta ehdin hyvin
lääkäriin. Ei aamupalaa, kävin siskon kanssa kiinalaisessa kolmen aikoihin. Kaupasta sain ostettua
vain Pepsi Maxia (en osta ruokaa ja säästän!). Kotona olin pari tuntia, kunnes lähdin ulos
kävelemään, jotta pääsin nälkää pakoon. Pikaisesta happihyppelystä tulikin yli puolentoistta tunnin
pituinen pakon sanelema tarpominen. Sain kuitenkin (poikaystävän, kahden ystävän ja äidin
"annettua luvan") syötyä huutavaan nälkään pari leipää, porkkanaraastetta ja soijajogurttia
marjasoseella. En uskaltanut syödä enempää, vaikka olisin halunnut.
Toivoin että paino olisi tänään vähemmän.

+ 500g. Helvetti.

Söin aamupalan, joka ahdisti heti. Iltapäivällä kävin pyöräilemässä ja kuntosalilla, kulutin siis
arviolta ehkä 700-800 kaloria (haluaisin hirveästi sykemittarin, jotta voisin seurata kulutusta
tarkemmin). Pyöräilessä kotiin heikotti, tein kotona kesäkurpitsa-täysjyväpastaa kikherneillä,
pestolla, lorauksella kermaa, auringonkukansiemenillä ja vegaanisella parmesanilla.  Söin kaksi
lautasellista ja oksensin vähän (sitä ei siis lasketa). Olisin halunnut oksentaa enemmän, mutta järki
 sanoi että on vain tyhmää heittää rahat pönttöön ja joutuisin kuitenkin syömään jotain sen tilalle.

Nyt illalla mua on vaivannut jäätävät ahmimishimot, mutta en halua antaa periksi.
Voisin ehkä syödä iltapalaa, mutta pelkään että se riistäytyy käsistä.
Ja lääkäri pyysi mua kirjoittamaan syömisiä ylös, enkä kehtaa kirjoittaa syöväni
kolme kertaa päivässä ja vielä näin iltapainotteisesti.
Terätkin huutaa kaapista ja veitset keittiöstä. Haluaisin viiltää, onnistua, järkyttää.

Nämä päivät ovat olleet siis aika helvettiä.
Ahdistuskohtauksia tulee useita päivässä, kun ennen niitä ei ollut edes viikoittain.
Periksi antaminen on niin lähellä.
Haluaisin kuihtua, tulla kauniiksi
- ehkä olisinkin tyytyväisempi, onnellisempi jos painaisin edes 48 kiloa.
Mikään ei estä.

Tiedänhän mä, etten mä sitä oikeasti halua.
Mutta jos vain tämä syksy, ja sitten paranen?
Jos vain saisin näyttää, että olen vielä sairas, osaan vielä tämän?
Haluaisin niin kovasti olla ylpeä itsestäni.

elokuu

Tyhmempikin varmasti arvaa, että hiljaisuus täällä merkitsee sitä, 

että en ole onnistunut kovin hyvin. Paino heiluu edelleen viidenkymmenenkahden kilon 

molemmin puolin, syön liikaa enkä jaksa laskea kaloreita. Lasken kauhuissani päiviä 

poikaystävän lähtöön (26 päivää), kulutan päiväni joko hyvin ikkunoita hioen ja maalaillen, pokemoneita etsien ja valokuvaten tai huonosti, ahdistuksessa kodin seinien vankina

 odottaen vain, että pääsisin taas nukkumaan.

Näen kyllä edelleen kaiken ylimääräisen luitteni ympärillä, niiden kauniit,

terävät kulmat peittävän ihran, mutta olen kai liian välinpitämätön ja väsynyt (ja laiska), 

että tekisin asialle todella jotakin. Koulukin alkaa vasta kuukauden kuluttua,

 joten joudun edelleen sinnittelemään niiden päivien kanssa kun mitään pakollista tekemistä ei ole
 En kehtaa pyytää ystäviä näkemään koska olen ihan varma, että saan kuitenkin kieltävän vastauksen.
 En ole oksentanut vähään aikaan mutta halu satuttaa muuten on lähes jokapäiväistä.

Onhan mulla haaveita ja unelmia, mutta silti elämä tuntuu välillä niin kovin turhalta ja tyhjältä.
Olisinpa vain laiha.

30 DAY THINSPIRATION CHALLENGE - DAY 8 & 9

Kiitos Pokemon Go:n, olen pyöräillyt tänään ihan kiitettävästi ja kuluttanut 800 kaloria. 

En tosin tiedä luotanko tuohon lukuun, se kuulostaa niin hurjalta - vaikka laskin moneen kertaan

 ja pyöristin vielä alaspäin. Toisaalta olen syönytkin aika paljon, mutta Myfitnesspalin mukaan saisin 

syödä vielä 814 kaloria, jotta päivän 1300 tulisi täyteen. En kuitenkaan millään syö enää noin paljoa, joten toivon, toivon ja toivon, että paino olisi huomenna laskenut. 

KAHDEKSAS PÄIVÄ

Treenirutiinit

Pyrin treenaamaan lihaskuntoa joko salilla tai kehonpainolla 2-3 kertaa viikossa. Lisäksi kävelyä ja näin hyvillä ilmoilla pyöräilyä ja rullaluistelua. Nautin liikunnasta (yleensä), mutta se aloittaminen tuntuu aina vaikeimmalta. Inhoan juoksua, joten sitä en satunnaisia hairahduksia lukuunottamatta harrasta. Hankin keväällä kotiin stepperin, mutta sitä ei ole moneen viikkoon tullut käytettyä, vaikka se tuossa telkkarin vieressä seisookin.

YHDEKSÄS PÄIVÄ

Kommentoivatko ihmiset ikinä painoasi negatiiviseen sävyyn?

Voi kyllä! Tällä hetkellä suurin osa on sitä mieltä, että se saisi nousta vielä.

Lihava-kommentteja en muista pahemmin ikinä kuulleeni. Kun ysiluokalla laihdutin 

parikymmentä kiloa kevään aikana, sain kuulla niin vittuilevia, huolestuvia kuin ihasteleviakin kommentteja painostani. Äiti haukkui rumaksi, satunnainen nainen kauppakeskuksessa kauniin 

laihaksi ja kaveri pelottavaksi. Myöhemmin painon normalisoituessa taas sain kuulla blogissani 

olevani läski, itsekuriton ja ällöttävä. Laidasta laitaans siis.

30 DAY THINSPIRATION CHALLENGE - DAY 4, 5, 6 & 7

NELJÄS PÄIVÄ

mitkä ovat isoimmat pelkosi painonpudotuksen suhteen?

Se, etten saa lapsia. Se, että en onnistu -  ja toisaalta, etten osaa lopettaa.

 Että ihmissuhteet ja koulunkäynti kärsii (nykyistä enemmän). 

Etten olisikaan tyytyväinen 45 kiloon.

Tarpeeksi syitä lopettaa, mutta ei - miksi en usko?

VIIDES PÄIVÄ

miksi todella haluaat pudottaa painoa? Teetkö sen itsesi takia?

Yksinkertaisesti siksi, etten ole tyytyväinen itseeni - kaukana siitä. Inhotan ja kuvotan itseäni enkä 

siedä tätä valtavaa massan määrää. Siksi, että voisin taas käyttää enemmän hameita, mekkoja ja

 näin kesällä shortseja. Teen tämän oikeastaan vain itseni takia - tiedän, ettei muita juurikaan 

kiinnosta, painanko 55, 50 vai 45 kiloa - ellei oteta huomioon huolestumista läheisten suunnilta.

 Tiedän, että näytän poikaystäväni mielestä paljon paremmalta ja seksikkäämmältä nyt, 

kuin laihempana, mutta olen itse aivan päinvastaista mieltä.

KUUDES PÄIVÄ

Ahmitko, ja jos kyllä, niin miksi? 

Tietoisesti etukäteen suunnittelemalla onneksi harvoin, mutta usein käy niin,

 että huomaan syöneeni liikaa, jolloin on ihan sama vaikka söisin vähän lisää ja sitten oksentaisin. 

Viikko sitten ahmin ja oksensin pitkästä aikaa suuremmin, jonka jälkeen on ollut pari pienempää

 yritystä - ja josta olen kuitenkin jäänyt heti kiinni. Usein oksennan siksi, että refluksi on pahana

 (ei oikeasti helpota ongelmaa kuin hyvin hetkellisesti) tai koska siihen on vain mahdollisuus.

 Miksi? En osaa sanoa, olenko kuinka pitkälle tunnesyöjä. Palkitsen itseni kuitenkin kai helposti 

herkuilla ja ajattelen, että aloitan sitten huomenna, ensi maanantaina ja viimeistään syksyllä 

uudestaan ja sitten onnistun. Ahdistuneena ei onneksi tule syötyä niin helposti.

SEITSEMÄS PÄIVÄ

Tietävätkö vanhempasi, että yrität pudottaa painoa? Välittävätkö he?

Eivät tosiaan - eivätkä tule tietämään, jos musta on kiinni. Varmasti välittäisivät, jos tietäisivät.

Viikonlopusta voin sanoa vain, että ei helvetti. Leivoin perjantaina porkkanakakkua,

 jota olen syönyt joka päivä ja jota on vieläkin jääkaapissa. Onneksi tuli sentään liikuttua jonkin 

verran, mutta onnistuin kuitenkin lihomaan puoli kiloa. Ei kukaan voi olla näin paska laihduttamaan.

30 DAY THINSPIRATION CHALLENGE - DAY 3

KOLMAS PÄIVÄ

"thinspiration"

tänään tarkoitus olisi jakaa eniten itseä inspiroiva kuva. selaan aika ajoin kuvia we♥it:stä

ja pinterestistä, mutta olen aika kriittinen sen suhteen, mikä oikeasti kolahtaa. 

parhaiten itseäni kannustaa kuvat kuuden vuoden takaisesta kesältä itsestäni,

silloin kun painoin alle 40 kiloa. koska en niitä kuitenkaan halua tänne jakaa, 

niin tässä muutamia kauniita kuvia (mahdoton valita vain yhtä!)

30 DAY THINSPIRATION CHALLENGE - DAY 2

TOINEN PÄIVÄ

aloita ruokapäiväkirja

Ruokapäiväkirjaa aloin pitämään ensimmäisen kerran yli kuusi vuotta sitten.

Silloin kirjoitin ylös kaiken ja tutkin ruokien ravintosisältöjä tuntikausia.

Osastolle joutuessani kirjoitin sitä edelleen, samoin pitkään sieltä päästyäni.

Viime vuosina olen kuitenkin jaksanut pitää sitä vain hyvin satunnaisesti. Osittain ehkä siksi,

 että pelkään taas koukuttuvani siihen liikaa - oli hurja taistelu päästä siitä päässä jatkuvasti 

tikittävästä kalorilaskurista edes osittain eroon. Nyt lähinnä toivon, että se kävisi edelleen yhtä

 huomaamattomasti - tulisi ehkä syötyä oikea määrä, eikä aina liikaa.

Tänään tuli pyöräiltyä töihin, kauppaan ja takaisin kotiin - yhteensä reilu 15km.

 Lisäksi työ on seisomista ja fyysistä tekemistä, joten siinäkin ehkä kuluttaa jotain 

(näitä en kuitenkaan laske). Kulutusta tänään tuli siis n. 500 kalorin verran.

AAMUPALA

noin klo. 10

ruispuikula 54g 133kcal

40% margariini 9g 32kcal

kurkku 120g 13kcal

maustamaton soijajogurtti 130g 65kcal

omena 100g 40kcal

päärynä 220g 88kcal

maapähkinävoi 6g 34kcal

405 kcal

VÄLIPALA

noin klo. 16.30

omena 150g

banaani 125g 105 kcal

165kcal

PÄIVÄLLINEN

noin klo. 18

soijasuikalekiusausta (arvio) 500kcal

porkkanaraaste, ananas, salaatinkastike (arvio) 100kcal

600kcal

ILTAPALA

noin klo. 22

maustamaton soijajogurtti n. 125g 63kcal

mustikka n. 80g 26kcal

all bran -murot n. 45g 160kcal

nicecream vadelmilla (arvio) 250kcal

499kcal

YHTEENSÄ 1673 KCAL

Niin kuin kellonajoista ja ruokamääristä näkee, ei tämä päivä mennyt syömisten osalta ihan putkeen. 

En ottanut eväitä töihin, jolloin mulla oli hirveä nälkä jo neljältä, kun lähdin. Kaupan kautta toiseen 

ja kotiin, ja ilta onkin mennyt sitten mussuttaessa. Paino oli tänä aamuna sama kuin eilen, eli 51.8kg. 

Huomenna varmasti enemmän....

30 DAY THINSPIRATION CHALLENGE - DAY 1

ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

aloitustiedot

paino 51.8kg

pituus 171cm

vyötärö 70cm

lantio 92cm

reisi paksuimmasta kohtaa 52cm

pohje paksuimmasta kohtaa 32cm

käsivarsi 22cm

ikä 21v

tavoitepaino 45kg

Ajattelin siis kokeilla tällaista thinspo challengea, joka kestää 30 päivää.

 Muistuttamaan itseäni halusta ja tarpeesta laihtua, en tiedä auttaako - mutta ei ainakaan haittaa.

Miksu aloitti tämän eilen, jolloin itselläni heräsi myös innostus kokeilla.

Tämänhetkiset mitat ovat valtavan järkyttävät, joten suunta ei ole kuin alaspäin.

loser

Vihaan itseäni päivä päivältä enemmän, enkä saa silti tehtyä asialle mitään.

Painan aivan helvetin paljon, melkein viisi kiloa enemmän kuin vuosi sitten. 

Viimeinen viikko on ollut sekavaa aikaa. Irtisanominen (syistä jotka eivät johtuneet itsestäni), 

viiltely, tikkejä, tulehtuneen haavan seurailua. Nukun puoleenpäivään vain siksi,

 että silloin on lyhyempi aika olla yksin kotona. Ulos ovesta pääsen vain silloin, jos on ihan pakko.

Huomenna alkaa viiden päivän haaste; purjehdusta poikaystävän vanhempien ja veljen kanssa.

 Monta päivää, jolloin ahdistusta ei pääse pakoon. Jolloin on oltava "normaali". Pelottaa.

Syön, vaikka suunnittelen aina edellisenä päivänä lopettavani. Illalla olen syönyt jo joka tapauksessa 

liikaa, joten on ihan sama, mitä vielä suuhuni ahdan. En ole oksentanut pariin viikkoon, minkä pitäisi olla hyvä asia (se on), mutta silti ahdistaa. Oksentamalla en vain kasvattaisi massaani.

Niinpä päätän, että loppuviikon syön mahdollisimman vähän - tiedän vain jo nyt epäonnistuvani.

vieroitusoireet

Olen syönyt masennuslääkettä 15-vuotiaasta, eli kuusi vuotta. Olenko saanut siitä apua? En tiedä. 

En osaa sanoa, miten voisin ilman sitä - mutta en ole vielä uskaltanut kokeilla sen lopettamistakaan. Olen ollut masentunut 12 -vuotiaasta eli en edes muista,  millaista ilman sitä olisi.

Osastohoidon alussa, 2010 syksyllä, aloitin Seronilin, joka kuitenkin sivuvaikutuksiensa takia vaihdettiin pian Venlafaxiniin  (jota ei edes suositella alle 18-vuotiaille - olisinpa silloin osannut kyseenalaistaa lääkäriä...)

Pidemmän aikaa olen pohtinnut lääkkeen hyötyä ja sitä, syönkö sitä turhaan - tai voisinko saada jostain muusta lääkkeestä enemmän apua. Lääkärin ehdotuksesta ja jonkin aikaa mietittyäni

 päätimme kokeilla Venlafaxinin vaihtoa toiseen lääkkeeseen. Nyt olen vähentänyt annosta todella 

hiljalleen: 150mg kapselista vähentänyt yhden 12,5mg tabletin aina muutamien viikkojen välein ja olen tähän asti välttynyt vieroitusoireista. Viime torstaina 150mg kapselit kuitenkin viimen loppuivat,  joten hain kuukauden satsin 75mg:n lääkkeitä ja nyt, nyt ne vieroitusoireet kai iskivät. Viime päivät ahdistus on ollut aivan järkyttävää. Olen syönyt muutaman päivän aikana Opamoxeja enemmän kuin viimeisten viikkojen aikana yhteensä, itkenyt, pelännyt yksin kotona oloa, ahdistunut kun en tiedä miten kuluttaisin päiväni, kironnut vieläkin huonompaa keskittymiskykyä, nähnyt painajaisia, oksentanut melkein joka päivä, nauttinut kivusta ja pelännyt, että tämä vain pahenee.

Joten niin, kai olen saanut lääkkeestä apua. Toivottavasti tämä vaihtaminen kuitenkin kannattaa.

Paino 50.7 kg - 1,1 kiloa vähemmän, mutta silti aivan aivan liikaa.

jokainen on hyvä jossain

kuinka paljon voi itseään inhota?

vaaka näytti tänä aamuna + 1,8 kiloa, mikä on aivan helvetisti liikaa.

ja mitä teen? jatkan syömistä, keksin tekosyitä sohvalla löhöilyyn ja lihon lisää.

huomenna on vihdoin viimeinen koulupäivä, mutta stressi ei vieläkään helpota.

yritän lukea tenttiin, yritän vääntää tutkimussuunnitelmaa, yritän niin perkeleesti kaikkea 

- mutta en saa oikein mitään aikaiseksi, en ainakaan tarpeeksi hyvää ja tarpeeksi nopeasti.

itsekurini murtuu aina siinä vaiheessa, kun vatsa kurnii tyhjyyttä tai tunnen oloni muuten

 heikoksi ja huonoksi. en kestä nälkää, kehoni on kai oppinut mitä se tekee.

huomenna otan ensimmäisen tatuointini. odotan innolla, myös sitä kipua.

huomenna olisi tarkoitus myös mennä illalla luokkalaisten kanssa juhlistamaan kesän 

alkua syömällä ja juomalla. mietin, kehtaanko oksentaa ravintolan vessassa vai arvaako ne sen.

kerroin poikaystävälle lisääntyneestä oksentelusta, koska haluan oikeasti saada sen loppumaan,

ainakin kotona, ehkä yksittäisenä hätäkeinona sitä voi käyttää. joka ilta nukahtaminen on vaikeaa, kun iltapala nousee takaisin ylös, samoin jos on syönyt yhtään isompaa ateriaa. yh.

jokainen on hyvä jossain - itse osaan lihoa. jee. 

niin, ja vastaus kysymykseen: paljon. ja silti yritän ajatella, että ei pitäisi välittää.

Torstaina oli älä laihduta -päivä.
Olisin tahtonut juhlistaa sitä rennolla meiningillä, jäätelöllä ja hyvällä ololla.
Sen sijaan sain todeta painon olevan edelleen samassa, juuri ja juuri viidenkymmenen alapuolella ja vihasin itseäni. Söin aamupalalla hieman edellisiltana tekemääni muromysliä jonka oksentamista harkitsin  ja laskin, paljonko kulutan jos käynkin asioilla pyörällä bussin sijaan.

Illalla sitten syötiin kaurajäätelöä tuunattuna Oreoilla ja Marianneilla. Söin reilu puolet 0,5 litran paketista, yh.




Koulussa kiroan keskittymiskykyäni, joka on olematon - vai olenko vain niin tyhmä ja laiska, etten siksi saa mitään aikaiseksi? Käyn töissä n. 10 tuntia viikossa, kesällä ainakin tuplasti enemmän. Seuraan hupenevaa tilin numeroa ja lasken päiviä ensimmäiseen palkkapäivään. Nautin lämmöstä, vaikka vähän palelenkin - poikaystävä nauraa, kun hän lähtee ulos shortseissa ja t-paidassa ja itse kuljen farkuissa, takissa ja lapasissa.
Huomaan, että en enää tunne samalla tavalla katkeruutta, kun mietin entistä parasta ystävääni, johon välit menivät reilu kolme vuotta sitten, kun aloin seurustelemaan.

Olen oksennellut muutamia kertoja viikossa ja kasvoillani on lähes jatkuvasti pieniä verenpurkaumia, joita yritän meikillä peittää. Odotan että kiire hellittää, jotta voin taas liikkua enemmän - pyöräillä, rullaluistella, kävellä, käydä salilla ja onnistua kerrankin jossain.
Lääkäri tuntuu olevan ehdottoman tarkka siitä, että painoni ei saisi pudota - jos näin käy, hän ei voi työskennellä kanssani. Mutta kun aloitimme joskus, painoin 47-48 kiloa - sitähän ei siis lasketa, jos se laskee nyt muutaman kilon?

kevätväsymys

Sain töitä - kevääksi, kesäksi ja syksyksi ainakin.

Tuntuu kuin valtava järkäle, jonka olemassaoloa en ollut edes huomioinut, olisi vierähtänyt pois.  Mahtavat työnantajat ja tarpeeksi viikkotunteja rahallisesti pärjäämiseen, mutta kuitenkin niin vähän, että uskon jaksavani. Ja mainitsin myös syömishäiriöstä, kun aihetta jutellessa sivuutettiin. Suhtautuminen ei muuttunut, työsopimuksia ei purettu, mitään pahaa ei tapahtunut.

Koulu on ollut taas valtava mörkö. Viime viikolla olin paikalla yhtenä päivänä ja tänä aamuna taas itkin kokoani ja kaikkea peilin edessä. Huomenna heti aamusta lääkäri, tähän on pakko keksiä jotain.

Poikaystävän vaihtoonlähtö varmistuu joka puolelta eikä enää ole oikein mitään, mikä sen voisi estää.

Huomaan odottavani kiihkolla sitä, että pääsisin taas viiltämään ja paastoamaan.

Onneksi tänne jää edelleen silti ystävä, joka on tuntenut minut pitkään ennen sairastumista ja jonka kanssa olen lähentynyt hurjasti viimeisen puolen vuoden aikana. En muista, mistä olisin viimeksi ollut yhtä kiitollinen.

Venlafaxineja on vielä viideksi viikoksi, sitten alan viimein vähentämään annosta lääkkeen vaihtamista varten. Olen syönyt tuotakin myrkkyä 15-vuotiaasta, vaikkei sitä sen ikäiselle edes suositella. Olisipa silloin tiennyt enemmän ja osannut kieltäytyä.

Paino on edelleen aivan liikaa, vaikka se hieman onkin jo laskenut. Syön liikaa, liikun liian vähän. Olen tosin uskaltautunut taas käymään salilla, mutta kerta tai kaksi viikossa ei vielä riitä.

Vaikka nukkuisin yli kahdeksan tuntia yössä. olen päivällä väsynyt. Voisin vain nukkua...

Onko teillä toiveita, mistä voisin kirjoittaa?

*****

arvatkaa kenen paino on noussut useamman kilon

uusi alku

Mikä tää on, onko tää sun?

kysyy poikaystäväni hämmentyneellä, pelonsekaisella äänellä

ja näyttää oman puhelimensa näytöltä edellistä blogiani.

Istumme bussissa matkalla kotiin mukavalta pieneltä lomalta.

Hätä, pelko, häpeä, paniikki, mitävittuamänytsanon.

Sulje blogi.

Selitä.

Kerro, että olet kirjoittanut sitä jonkin aikaa,

nimi on vanha eikä liity sinänsä aiheeseen. 

Ei, en laihduta - etkö näe, söin murojakin!

Toivo, ettei hän lukisi sitä, se on vain paikka,

missä olet purkanut keskenään riiteleviä ajatuksiasi.

Siispä edelliset postaukset ovat ainakin toistaiseksi piilossa
ja aloitan puhtaalta pöydältä. Tottakai julkisesti kirjoittaessa
on aina riski, että tutut tunnistavat,
vaikka kuinka anonyymisti yrittäisikin kirjoittaa.

Yhteenvetona mahdollisille uusille lukijoille,jotka tänne eksyvät;

olen parikymppinen nuori nainen, joka on sairastanut masennusta
 ja syömishäiriötä viimeiset yhdeksän vuotta, diagnoosit sain
viitisen vuotta sitten.  Olen painanut isoimmillani 58 kiloa,
alimmillani 37 - tällä hetkellä 48-50 kiloa (aivan liikaa!)
Menneisyydestä löytyy yksi pitkä sairaalajakso,
jonka jälkeen olen pärjännyt kotona avohoidon tuella.
Olen aikoinaan tahtonut parantua ja tehnyt töitäkin
sen eteen - nostinhan painonikin aikoinaan viidenkympin
 hujakoille vaikka se osastolta vapauduttua laskikin reilu
neljäänkymmeneen kiloon. Etenkin viimeinen vuosi on ollut
kuitenkin yhtä taistelua ajatusten kanssa, jotka samalla
 tahtovat palavasti tiputtaa "muutaman" kilon ja samalla
 toivon, että saisin taas jonkin pienen kipinän,  jonka avulla voisin taa
 yrittää toipua ja päästä tästä kaikesta  sotkusta eroon. Toivon siis,
 että toivoisin parantuvani.  Opiskelen ammattikorkeassa ja
asun yhdessä poikaystäväni  kanssa.  Minulla on muutamia hyviä ystäviä,
 mutta muuten olen  todella varautunut ja vaikeasti  lähestyttävä
 - johtuen suurilta  osin koulukiusaamisesta ja pelosta, että se alkaisi taas.

En tiedä, saavatko osoitteenmuutoksen jälkeen vanhat lukijat
 automaattisesti tiedon uudesta postauksesta, joten siksi pidän 
vielä jonkin aikaa edellisen postauksen näkyvillä. 

muutos

Blogin nimi ja osoite vaihtuu pian.

Jos siis haluat jatkaa seuraamistani,

kannattaa minua seurata Instagramissa.

thelittlematchggirl

Tili on salainen, mutta hyväksyn lähes kaikki,

jotka seuraamispyynnön laittavat (ellet ole tuttu).

Siellä infoan uuden blogin sijainnista.

Kiitos teille, että olette olleet täällä lukijoinani - 

toivottavasti jatkatte vielä jatkossakin.