elokuu

Tyhmempikin varmasti arvaa, että hiljaisuus täällä merkitsee sitä, 

että en ole onnistunut kovin hyvin. Paino heiluu edelleen viidenkymmenenkahden kilon 

molemmin puolin, syön liikaa enkä jaksa laskea kaloreita. Lasken kauhuissani päiviä 

poikaystävän lähtöön (26 päivää), kulutan päiväni joko hyvin ikkunoita hioen ja maalaillen, pokemoneita etsien ja valokuvaten tai huonosti, ahdistuksessa kodin seinien vankina

 odottaen vain, että pääsisin taas nukkumaan.

Näen kyllä edelleen kaiken ylimääräisen luitteni ympärillä, niiden kauniit,

terävät kulmat peittävän ihran, mutta olen kai liian välinpitämätön ja väsynyt (ja laiska), 

että tekisin asialle todella jotakin. Koulukin alkaa vasta kuukauden kuluttua,

 joten joudun edelleen sinnittelemään niiden päivien kanssa kun mitään pakollista tekemistä ei ole
 En kehtaa pyytää ystäviä näkemään koska olen ihan varma, että saan kuitenkin kieltävän vastauksen.
 En ole oksentanut vähään aikaan mutta halu satuttaa muuten on lähes jokapäiväistä.

Onhan mulla haaveita ja unelmia, mutta silti elämä tuntuu välillä niin kovin turhalta ja tyhjältä.
Olisinpa vain laiha.